Oman itsensä johtaminen, henkilökohtainen kehittyminen

Yksityiset ihmissuhteet kuuluvat jokaisen henkilökohtaiseen elämään. Jokainen luo niille omat henkilökohtaiset tavoitteensa joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Ammatillisten vuorovaikutussuhteiden kanssa on toisin. Työtä tehdään tavoitteellisesti ja siksi toiminnan, myös vuorovaikutuksen, on oltava tavoitteen suuntaista.
Itsensä kanssa toimeen tulemisella tarkoitetaan kykyä nähdä itsensä arvokkaana ja itsenäisenä henkilönä kokonaisuuden kannalta. Oman itsensä kanssa tasapainossa oleva henkilö tuntee realistisesti oman tyylinsä ja vahvuutensa sekä heikkoutensa ja pystyy näin esimiehenä paremmin hahmottamaan, mistä erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa todella on kysymys; omista tunteista ja ajatuksista vai ulkoisista tosiasioista.

 

  • henkilökohtaiset ulkoiset ja sisäiset rajat niiden tunnistaminen ja vahvistaminen
  • hyvän esimiehen tunnuspiirteet
  • millaista esimiestä arvostetaan ja halutaan seurata
  • esimiesrooliin kohdistuvat odotukset ja seuraukset
  • oman roolin tunnistaminen
  • vastuu omasta työskentelystä
  • oma motivaatio ja jaksaminen
  • oman mukavuusalueen tunnistaminen
  • vastuu tavoitteellisesta vuorovaikutuksesta
  • oman viestintätyylin tunnistaminen
  • eväitä omien vuorovaikutustietojen kehittämiseen
  • omat arvot ja uskomukset suhteessa yrityksen arvoihin