Suosituksia
"Olen tehnyt Tuulin kanssa yhteistyötä useaan otteeseen jo vuodesta 2000 lähtien enkä ole koskaan pettynyt hänen saamiinsa tuloksiin. Tuulin ehdottomia vahvuuksia ovat vahva ammattimaisuus, ystävällisyys, asioihin paneutuminen, jämäkkyys, muuntautumiskyky erilaisissa tilanteissa ja aito kiinnostus auttaa tilaajaa ongelmien ratkaisuissa. Kaikista tärkein ominaisuus mielestäni Tuulilla on se, että hän ottaa tilaajan toiveet aidosti huomioon ja suunnittelee koulutus/ohjaus tapahtumat siten, että kuulijalle tulee tunne että hän on vain ja ainoastaan asiakasta varten siinä tilanteessa läsnä." Jouko Tuikkanen, toiminnanjohtaja, Porvoon kaupunki, Ensisuoja Koivula
"Kouluttaja Tuuli Paltemaa, LogosGroup Oy:stä on tarjonnut terveydenhuoltohenkilöstön ja esimiesten työhyvinvointipäivien ohjelmasisältöä seuraavasti: 5.5.2010 Helsingin kaupunki, Haartmanin sairaala, varahenkilöstö, teemalla Kiire ja sen hallinta ja 2) 3.5.2011 Helsingin kaupunki, Herttoniemen sairaala, lähiesimiehet, teemalla Oma työssä jaksaminen, energian suuntaaminen ja sanoista tekoihin.
Asiasisällöt on rakennettu tilaajan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Aihepiirien käsittely on osoittautunut kiinnostavaksi ja lähestymistapa on ollut myönteistä ajattelua ja toimintaa tukevaa sekä rohkaisevaa. Tilaisuudet ovat tarjonneet samalla asiakaslähtöistä keskustelua ja miellyttävää rauhoittumista.
Suosittelen kouluttaja Tuuli Paltemaan ammattitaitoista ja monipuolista osaamista käytettäväksi työyhteisöjen työhyvinvoinnin kehittämiseksi ja parantamiseksi." Jaana Palviainen, ylihoitaja, Herttoniemen sairaala




